Toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2018-31.12.2018

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 01.01.2018 – 31.12.2018

SuPerin Vantaan ao ry 810

Johdanto

Vuonna 2018 Vantaan ammattiosasto keskittyy viime vuoden tapaan perustehtäväänsä eli jäsenistönsä etujen ajamiseen. Soteen liittyviä lakimuutoksia seurataan tiiviisti. Luonnollisesti jäsenistön määrän kasvattaminen ja jäsenyyden tuottamien etujen korostaminen on edelleen agendalla. 

Hallitustoiminta

Hallituksen jäsenet ovat eri puolilla Vantaata toimivia lähi-, perus- ja sairaanhoitajia ja muita SuPerin jäseniksi hyväksyttäviä toimijoita. Ihanne olisi saada hallitukseen myös kattava vaikuttajapiiri eri työyhteisöistä ja aloilta, kuten varhaiskasvatuksen piiristä, yksityiseltä sektorilta jne. Näin hallitus entistä paremmin pysyisi mukana alueellaan tapahtuvista muutoksista.

Hallitus kokoontunee kolme tai neljä kertaa kevät ja syyskaudella ja lisäksi pidetään sääntömääräiset syys- ja kevätkokoukset. Hallituksen kokouksissa ovat mukana hallituksen varsinaiset- ja varajäsenet sekä pääluottamusmies. Kiinnostusta hallitustyötä kohtaan pyritään herättämään jäsenistössä sallimalla heidän vierailla myös hallituksen kokouksissa ilman puhe- tai äänivaltaa.

Kokouspaikkana toimii pääsääntöisesti Tikkurilan terveysaseman toisen kerroksen kabinetti niin kauan kuin ammattiosastolla on lupa sitä käyttää. Kevät- ja syyskokoukset pidetään jossain alueella sijaitsevassa sopivan kokoisessa tilassa.

Jäsenhankinta

Jäsenhankintaa edistetään jatkuvasti useilla eri tavoilla. Varsinkin hallituksen omat jäsenet mainostavat työyhteisössään ja laajemminkin SuPerin toimintaa ja korostavat sen hyötyjä jäsenilleen ja joukkovoiman tärkeyttä valtakunnan tasolla. Kerrotaan mm. paikallisista jäseneduista, joita on viimeksi kuluneen toimintakauden aikana hankittu lisää. Jatkossa pyritään lisäämään Itä-Vantaan alueen jäsenetuja eri liikkeissä. Kannustimia jäsenhankintaan kannattaa kehittää, ja ammattiosasto voisi tulevana toimintakautenaan harkita jäsenhankinnassa onnistuneiden hallituksen ulkopuolisten jäsenten palkitsemista esimerkiksi ilmaisella teatteritapahtumalla sen lisäksi, että SuPer palkitsee heitä. Tavoitteena olisi myös SuPerin hyödyistä kattavasti kertovat ilmoitukset työpaikoilla. Uudelleen virinnyt opiskelijatoiminta ja valmistuneiden opiskelijoiden huomioiminen pitäisi myös näkyä lisääntyneenä jäsenistöjä. Syyskuussa 2017 jäseniä oli noin 1259, mikäli tilastot pitävät paikkansa. Heistä ns. normaalijäseniä oli 1117.

Ammatillinen ja sopimusedunvalvonta

Edunvalvontaa suoritamme pääluottamusmiehen johdolla SuPerin periaatteiden mukaisesti. Luottamusmiehet huolehtivat paikallisesta edunvalvonnasta. Heitä on tällä ja seuraavalla kaudella kotihoidossa, päivähoidossa, sairaalapalveluissa sekä vammaispalveluissa. Tarpeen mukaan luottamusmiesverkostoa voidaan kehittää. Ammattiosasto käsittelee työpaikkakohtaisia ongelmia, ottaa kantaa ja pyrkii sovittelemaan. Nykyisen taloustilanteen aikana ulkoistamisista ja tehtävä-alueiden siirroista aiheutuneista kysymyksistä neuvotellaan työnantaja-osapuolen kanssa.

Palkka- ym. paikallisneuvotteluissa jäsenistöä edustavat ammattiosaston puheenjohtaja ja pääluottamusmies ka paikallisista sopimuksista päättää ao:n hallitus. Työelämää ja sopimusjärjestelmää säätelevää lainsäädäntöä seurataan tarkasti. Toiminnassa kiinnitetään huomiota SuPerin yleisten toimintalinjausten toteutumiseen.

Suhdetoiminta

Pyrimme edelleenkin lähettämään edustajan erilaisiin tilaisuuksiin, joissa on mahdollista solmia toimintaamme edistäviä henkilösuhteita. Tällaisia tilaisuuksia ovat muun muassa jäsenillat ja STTK:n alue- ja paikallistoimikuntien järjestämät tapaamiset. SuPerin hallinto ja toimielimet ja niiden antama tuki tulee tehdä tutuksi hallituksen kaikille jäsenille, jotta voisimme ammattiosastossa saada kaiken sen tarjoaman hyödyn ja tuen, jota sieltä on tarjolla. Luottamukselliset suhteet työnantajaan ovat myös ensiarvoisen tärkeitä asioiden sujumisen ja tiedon liikkuvuuden kannalta. Tässä auttavat henkilökohtaiset tapaamiset kaupungin päättäviin elimiin. Yhteistyötä muiden ammattiosastojen pitäisi lisätä.

Koulutustoiminta

Ammattiliiton koulutusmahdollisuuksista tiedotetaan aktiivisesti niin hallituksen kokouksissa kuin työpaikoilla. Jäsenistöä aktivoidaan hyödyntämään liiton nettisivuja ja etsimään sieltä tietoa ja varsinkin seuraamaan aktiivisesti koulutusmahdollisuuksia. Ammatillisten koulutusten tiedottamiseen pyritään samaan myös työnantajan tuki ja panos. Hallituksen jäsenille järjestetään ehkä koulutustilaisuus jossakin sopivassa ajankohdassa.

Tiedotustoiminta

Hallituksen yksi jäsen toimii tiedotussihteerinä, joka on yhteydessä työpaikoilla toimiviin yhdyshenkilöihin kirjeitse ja sähköisesti. Kevät- ja syyskokouksista ilmoitetaan työpaikkojen ilmoitustauluilla sekä Vantaan Sanomissa vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta. Myös Super-lehden ilmaista ”tiedotteita”-sivua hyödynnetään. Näitä kanavia voidaan käyttää myös muiden yhteisten tilaisuuksien tiedottamiseen. Lisäksi aktiivihenkilöt kutsuvat työpaikoilla väkeä henkilökohtaisesti. Hallituksen kokouksiin kutsun lähettää ammattiosaston sihteeri sähköpostitse. Kokouksen päätöksistä julkaistaan mahdollisesti tiedotteita ammattiosaston nettisivuilla, jolloin niihin pääsee tutustumaan ammattiosaston koko jäsenistö.  

Kuluneella kaudella perustetussa ammattiosaston Facebook-ryhmässä voidaan myös edelleen tiedottaa yleisluonteisista asioista.

Opiskelija- ja nuorisotoiminta

Työpaikkojen nuorisoa informoidaan SuPerin tarjoamista mahdollisuuksista monenlaiseen aktiiviseen toimintaan henkilökohtaisesti. Heitä kannustetaan liittymään mukaan sekä osallistumaan erityisesti SuPerin nuoriso-osaston toimintaan. Super-Opot tekevät myös tulevalla kaudella ansiokasta työtään oppilaitoksissa. Tulevalle kaudelle on ehdotettu nuorisotoimintaan omaa budjettia. Ehdotus hyväksyttiin syyskokouksessa 2017.

Sosiaalinen toiminta

Ammattiosasto muistaa 50-vuotta täyttäviä jäseniään lahjalla. Järjestelmää hoitaa jäsenrekisterinpitäjä. Tapauskohtaisesti muistetaan muita henkilöitä kukkasin.

Virkistystoiminta

Virkistystoiminnasta vastaava hallituksen jäsen on suunnitellut tulevalle kaudelle ohjelmaa, johon jäsenistöä kutsutaan osallistumaan. Hän ottaa mielellään vastaan myös ideoita uusista virkistystoiminnan mahdollisuuksista.

Taloudellinen toiminta

Ammattiosaston talous koostuu liitolta tulevista jäsenmaksupalautuksista sekä erilaisten jäsenistölle suunnattujen tapahtumien osallistujilta kerättäviltä omavastuuosuuksista. Jäsenmaksupalautukset kuluvat hallituksen työskentelyyn, jäsenkokouksiin, tiedottamiseen ja muistamisiin, toimistokuluihin ja edunvalvontaan. Myös koulutusta järjestetään.