Toimintakertomus 2017

SuPerin Vantaan ao ry 810                                                               TOIMINTAKERTOMUS 2017

Yleistä

SuPerin Vantaan ammattiosasto käsittää maantieteellisesti Vantaan kaupungin. Jäseninä on kaupungin alueella toimivia perus- ja lähihoitajia, kouluavustajia ja nuoriso-ohjaajia. Kuntaraja ei enää sido jäsenistöä, joten joitakin jäseniä, varsinkin eläkeläisjäseniä toimii Vantaan ulkopuolella. Ammattiosaston tehtäviin kuukuu jäsentensä edunvalvonta ja tiedon jakaminen. Ammattiosasto on SuPerin kautta STTK:n jäsen ja neuvotteluorganisaationa toimii Koho ry.

Toimihenkilöt

Ammattiosaston hallituksessa toimii tällä hetkellä 13 jäsentä, joista viisi on varajäsentä. Sekä varsinaiset – että varajäsenet saavat osallistua hallituksen kokouksiin. Hallituskausi on kaksi vuotta ja sen kokoonpanoa voidaan täydentää kesken hallituskauden.

Hallitusta johti puheenjohtaja Tuija Kirves ja varapuheenjohtajana toimi Mitri Siltalahti. Irmeli Partanen oli taloudenhoitaja ja emäntä, Pirjo Salomaa vastasi virkistystoiminnasta ja toimi myös emäntänä ja Mari Piikkilä jäsenrekisterinhoitajana. Sari Kontio vastasi tiedottamisesta ja Ilpo Kauppila oli sihteeri.

Minne Kiikeri oli toiminnantarkastaja, jonka oikeusiin kuului tutustua kaikkiin hallituksen kokousasiakirjoihin. Sihteeri lähetti ne hänelle sähköisesti tilit, tositteet ja kirjanpidon hän on tarkastanut fyysisesti alkuperäisistä paperiversioista.

Kokoustoiminta

Hallituksen kokouksia pidettiin tarkasteluajanjaksona kuusi kertaa ja niiden lisäksi sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset. Kokousten välisenä aikana tärkeistä asioista tiedotettiin hallituksen jäseniä sähköisesti.

Kokouspaikka oli Tikkurilan terveysaseman taukotila. Tilasta ei aiheutunut kustannuksia ammattiosastolle. Ainoastaan kevät- ja syyskokouksiin jouduttiin panostamaan rahallisesti.

Kokouskulun mukaisesti puheenjohtaja esitteli saamansa puheenjohtajakirjeiden sisällöt ja kannustettiin hallituksen jäseniä levittämään tietoa SuPerin koulutuksista, kuntoutusmahdollisuuksista, jäsenhankinnasta ja informaatiokanavista kuten SuPerin nettisivut ja You Tube-videot. Puheenjohtajan osuuden jälkeen tutustuttiin pääluottamusmiehen johdolla edunvalvonta-asioihin. Virkistystoiminnalla oli oma puheenvuoronsa, jota seurasi pyydettyjen puheenvuorojen sarja.

Jäsenistö

Jäsenistö on SuPerin julkaiseman raportin mukaan huhtikuun alussa 2018 määrältään 1285 jäsentä. Tämä ei aivan pidä paikkaansa, sillä tilastoissa sama henkilö saattaa esiintyä eri työpaikkoineen useasti. Joillekin on lähetetty sähköpostia, jotta korjaisivat jäsentietonsa. Eläkeläisjäseniä tästä määrästä on 94, yrittäjäjäseniä 10, opiskelijajäseniä 14 ja vapaajäseniä 2. Jäsenistö koostuu Vantaan kaupungin ja yksityisen sektorin palveluksessa työskentelevistä perus- ja lähihoitajista, lasten-hoitajista, koulunkäyntiavustajista jne.  

Toiminta vuoden 2017 aikana

Kuluneen toimintavuoden aikana seurattiin tiiviisti jäsenistöä koskevia tärkeitä asioita. Työmarkkina-neuvottelut ja varsinkin hoitoalan oma sopimus kattoi asialistasta runsaasti tilaa. Sopimuksen vauhdittamiseen varauduttiin myös ammattiosastossa ja sopimuskulkua seurattiin tiiviisti. Sote puhutti ja puhuttaa edelleenkin. Sen suunnittelua ja mahdollisia vaikutuksia on puitu koko toimintavuoden.

Paikallisista asioista on seurattu kaupungin kirjaamisjärjestelmän vaihtumista graafisesta finstaarista Apottiin ja henkilökunnan kouluttamista sen käyttöön. Sen myötä tulee voimaan lomarajoite syksyksi 2018. Ammatillisen koulutuksen uudistustyö näkyy luonnollisesti myös Vantaalla ja sen vaikutuksista on informoitu. Työaikamuotojen muuttaminen virka- ja työehtosopimusten mukaisiksi on ollut meneillään koko vuoden 2017 ja jatkuu, samoin on kerrottu työntekijän koeajasta ja lääkelupakäytännöistä. Tässä oli vain pieni otos vuoden aikana seurattavista tai infottavista asioista. Muita aiheita olivat mm. opiskelijaohjausrahat, työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö, mobiilipalkka, säästövapaakäytäntö ja Vahvan organisaatiomuutos. Myös perhepalveluissa tehtiin organisaatiomuutoksia, jolloin päihdepalvelut siirtyivät perhepalveluihin.

SuPerin nuorisolle joukko Etelä-Suomalaisia ao:ta järjesti Megazone-nimisen tapahtuman. Ammattiosasto osallistui sen kustannuksiin 250 eurolla. Nuorisotoiminta lähti muutenkin osastossa hyvin käyntiin, mm. oppilaitoksista valmistuineille jaettiin SuPer- stipendejä.

Yksityissektorille yritettiin järjestää jäseniltaa. Kutsuja jaettiin runsaasti, mutta tilaisuus jouduttiin peruuttamaan vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Kevätkokouksessa oli vierailijana Vantaan kaupunginvaltuutettu Antero Eerola, joka kertoi päätöksenteon prosesseista valtuustossa.

Nimitykset ja päätökset

Mitri Siltalahti nimitettiin edustajaksi STTK:n jäsenliittojen aluetoimikuntaan ja Satu Kervinen valtuutettiin edustamaan Vantaan ao:ta maakuntien väliaikaishallinnon yhteistoimintaelimessä. Päätettiin hankkia tulostin, joka on hankittu.

Luottamusmiestoiminta ja työsuojelu

Koisonrantaan valittiin luottamusmieheksi Jenni Vihunen. Vantaan kaupungin piirissä ja yksityissektorilla pidettiin työsuojeluvaalit.

Virkistystoiminta

Virkistystoimikunta järjesti teatteriesityksen ”Mielensä pahoittaja” tammikuussa sekä koulutusristeilyn hallituksen jäsenille.  Jäsenistön pikkujoulua juhlistettiin ruokailulla ja ”Hansu ja Pirre”-esityksellä Helsingin kaupunginteatterissa. Kokous kiittää Pirjo Salomaata.

Tiedotustoiminta

Tiedottamisen ongelmat ovat olleet tälläkin kaudella esillä. Edelleen on kehitetty yhdysjäsentoimintaa sekä ammattiosaston nettisivuja. FaceBookiin on perustettu jäsenryhmä, jossa varsinkin pääkäyttäjä Mari Piikkilä julkaisee tärkeitä ajankohtaisia asioita. Myös perinteiset tiedotustavat ovat käytössä.