Toimintakertomus 2019

SuPerin Vantaan ao ry 810 TOIMINTAKERTOMUS 2019

Yleistä

SuPerin Vantaan ammattiosasto on Vantaalla toimivien perus- ja lähihoitajien sekä terveyskeskusavustajien ammattiosasto. Myös toimistosihteereitä ja nuoriso-ohjaajia kuuluu ao:n piiriin. Sen tehtävänä on jäsentensä edunvalvonta sekä alan lainopillinen, työmarkkina-aiheinen sekä ammattiaiheinen tiedonlevitys. Ammattiosasto on STTK:n jäsen ja neuvotteluorganisaationa toimii Sote ry.

Toimihenkilöt

Ammattiosaston vuosi alkoi 24.1.2019 järjestäytymiskokouksella. Edellinen pitkäaikainen puheenjohtaja oli ilmoittanut erostaan edellisen vuoden joulukuussa ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kristina Leppikorpi, joka on toiminut tehtävässä tästä kokouksesta lähtien. Samalla hallitus myönsi eron edelliselle puheenjohtajalle. Muiksi hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Sari Kontio, Sari Mytty, Irmeli Partanen, Mari Piikkilä, Maaret Räty, Pirjo Salomaa, Mitri Siltalahti ja Ilpo Kauppila. Varajäseniksi valittiin Jessica Holmberg-Laine, Sari Kankkunen, Eija Monthan ja Jenni Vihunen. Varsinaisille jäsenille jaettiin vastuualueita. Sihteerinä jatkoi Ilpo Kauppila ja taloudenhoitajana Irmeli Partanen. Jäsenrekisteriä ja OPO- ja web-master-asioita on hoitanut Mari Piikkilä ja virkistystoimesta vastaamaan edelleen Pirjo Salomaa. Tiedotuksesta vastaa Sari Kontio ja emännyydestä kokouksissa Pirjo Salomaa ja Irmeli Partanen. Web-master-toiminnasta vastaa Piikkilän lisäksi Kristina Leppikorpi ja Mitri Siltalahti. Mitri Siltalahti valittiin myös varapuheenjohtajaksi.

Kokoustoiminta

Hallituksen kokouksia pidettiin toimintavuoden aikana viisi kertaa ja niiden lisäksi sääntö-määräiset kevät- ja syyskokoukset. Kokouspaikkana toimi Tikkurilan terveysaseman taukohuone paitsi kevät- ja syyskokouksissa vuokrattiin ravintolatilaa. Kokouksissa käsiteltiin seuraavia asioita:

24.1. hallitusta informoitiin kunta 8-organisaation toimista. Neuvottelutoiminnan tukemiseksi Vantaalla Simon-, Myyrin- ja Korson vanhustenkeskukset oli asetettu tukitoimien ensisijaisiksi kohteiksi. Myöhemmin päätettiin liittää Pähkinärinteen ja Malminniityn erityisasumisen yksiköt mukaan tukitoimiin. Jumbon kauppakeskukseen suunniteltiin jäseniltaa 6.3., mutta myöhemmin ilta jouduttiin perumaan vaatimattoman osallistumisen vuoksi.

28.2. kokouksessa päätettiin osallistua muutaman muun ammattiosaston kanssa nuorisotapahtumaan, johon päätettiin antaa rahallista avustusta. Syyskaudelle suunniteltiin yhdysjäseniltaa. Lisäksi keskusteltiin kielilisästä sekä työpaikoilla esillä olevista työntekijöiden nimilistoista. Tietoturvan kannalta listat todettiin arveluttaviksi. Hallituksen joustavan yhteydenpidon turvaamiseksi päätettiin perustaa WhatsApp-ryhmä. Muistamisiin liittyviä

haasteita käsiteltiin ensimmäisen kerran tässä kokouksessa ja siitä riitti asiaa moniin seuraaviinkin kokouksiin.

28.3. puhuttiin mahdollisuudesta riitauttaa työaikamuutos, jossa Vantaan työntekijöitä on siirretty jaksotyöstä yleistyöaikaan. Lisäksi tiedotettiin yleiskorotuksesta ja työterveyshuollon kilpailutuksesta.

Kevätkokouksessa 28.3. oli kiitettävästi vierailevia jäseniä. Heidän kesken arvottiin kaksi lahjakorttia hierontaan. Yleisössä ehdotettiin jäsenten kiinnostuksen lisäämiseksi aktiivista informaatiota ammattiosaston saavuttamista onnistumisista.

25.5. kokous pidettiin hallituksen koulutusristeilyn yhteydessä. Koulutuksen aiheena oli tartuntataudin ja rokottamisen merkitys. SuPerin toimintalinja-asiakirjaan otettiin kantaa, keskusteltiin hälytysrahasta sekä työntekijöiden päihdeohjelman päivittämisestä. Mari Piikkilä kertoi osallistuvansa ammattioppilaitos Varian valmistujaistilaisuuteen ja pitävänsä siellä puheen. Sitependit hän jakoi siellä 19.12.

26.9. kokouksessa puhuttivat OPO-asiat ja 19.2.2020 pidettävä vaalipiirikokous. Lisäksi aiheena olivat maahanmuuttajien rekrytoinnit Vantaalla sekä varhaiskasvatuksen suppeat ja laajat tehtävänkuvaukset ja siihen liittyvä palkkaus. Puheenjohtaja Leppikorpi oli osallistunut puheenjohtajapäiville ja toi sieltä terveisensä. Aktiivi-ilta pidettiin 1.10. Virkistystoiminta tiedotti suunnitelmistaan.

31.10. kokouksessa kerrottiin, että yhdysjäsenillassa oli kaksi osallistujaa ja selvitettiin sitä, kuinka Vantaa valmistautuu 0,7 hoitajamitoitukseen. Lisäksi selvitettiin sitä, kuinka kuuden viikon listat kolmen viikon listojen sijasta joulun ajalle suhtautuvat lisätyöhön/ylityöhön.

28.11. puhuttiin kokouksessa uudesta työaikalaista.

Syyskokous pidettiin 28.11. Vierailijoiden määrä oli tässäkin kokouksessa runsas. Heidän joukostaan löytyi yksi uusi yhdysjäsen. Kokousväkeä pyydettiin myös asettamaan ehdokkaita liittohallituksen vaaliin. Halukkaaksi ilmoittautui Sami Ronkola, jolle täytettiin loma 1 eli valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja. Samalla valittiin edustajat vaalipiirikokoukseen.

Jäsenistö

Ammattiosaston jäsenet ovat Vantaalla toimivia kaupungin ja yksityisen palveluksessa olevia perus- ja lähihoitajia, terveyskeskusavustajia, lastenhoitajia ym. sekä opiskelijajäseniä. Jäsenmäärä oli n. 1283.

OPO-asiat

Mari Piikkilä on toiminut aloitteellisesti Opo-asioiden edistäjänä vuodesta 2016 ja tuloksia on tullut hyvin. Työ jatkuu hyväksi havaitulla linjalla edelleen.

 

Luottamusmiestoiminta

Pääluottamusmies on Mitri Siltalahti. Luottamusmiehinä varhaiskasvatuksessa toimi Heidi Kuusisto, sairaalapalveluissa Sari Mytty ja Koisonrannan palvelukeskuksessa Jenni Vihunen.

Virkistystoiminta

Virkistystoiminta oli vuonna 2019 runsasta ja monipuolista. Jäsenille tarjottiin mm. mahdollisuus osallistua pienellä omavastuuosuudella ”Mielensä pahoittaja”-teatteriesitykseen Aleksanterin teatterissa.

Tiedotustoiminta

Sari Kontio on vastannut ao:n tiedotustoiminnasta. Sen lisäksi varsinaiset hallituksen jäsenet omilla työpaikoillaan ovat levittäneet tietoa hallituksen toiminnasta ja päätöksistä ja samoin yhdysjäsenet työpaikoilla ovat tehneet aktiivista työtä. Ammattiosaston nettisivuilla on myös ajankohtaisimmat asiat jäsenistön luettavana. Käytössä on myös Instafgarm ja Facebook-sivut, joiden kautta on välitetty ajankohtaisia asioita.

 

 

Puheenjohtaja Kristina Leppikorpi                                           Sihteeri Ilpo Kauppila